Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
[ ]
24.09.2009 - 15:21

Päivitystä menneeseen.

Käytiin sit Tuomarinkartanon näyttelyssä kuulemassa tuomiot lauantaina12.9. Tänään H ja tarvitsisi voimaa takaliikkeisiin ja heiluvat etuliikkeet. Kauniit koristekarvat (tämä oli hauska ilmaisu). Tässä ne mitä muistan, en jaksa kaivaa arvostelua jostain paperipinojen kätköistä. No koira käyttäytyi hyvin ja ilma oli mitä parhain, niin eihän voi olla kuin tyytyväinen vapaapäivään. Hero oli ROP ja sai vikan sertinsä, joten se oli tosi HIENO. Sunnuntaina olikin sit Jemman kolmevuotis synttärit ja ne viettettiin saarenvapaudesta nauttien ja Basse antoi vähän herkkujakin. Paljoo ei uskaltanut antaa, ku maha oli ollut edellisenä päivänä vielä kuralla.

Tiistaina käytiin jälkeilemässä Myrskylässä. Ellu teki jäljen, jolla oli kaksi esinettä ja loppu purkki. Suora pitkä jälki melko vähillä nameilla. Alkuun hieman kiire ja keskittyminen ei ihan täydellistä, kun piti katsella ja pöhähdellä tiellä kävelevälle Pirjolle. Samaan syssyyn tietty oli esinekin, joten sen ilmaisu meinas unohtuu täysin. käsky ja mieleen palautus mitä pitää tehä esineellä. Kiire lähtee jatkaa, joten syöttelin tovin et malttais odottaa. Toka esine myös olisi tahtonut jäädä, joten käsky. Syöttelin muutaman kerran palaten koiran taakse ja taas palkkaa. Loppu jäljellä kaarros oikealle ja se meni hyvin ja tarkkaan. Loppupurkki hyvä. Eikun esine ilmaisut taas mukaan...

Sit on vaan lenkkeilty, kunnes eilen lähdettiin Ojankoon tottistreeneihin. Enimmäkseen hauskanpitoa ja muutamat peruutuskokeilut ja takaakierrot sivulle. Enemmän hankaluuksia tuottaa ohjaajalle, et saa kädet toimimaan niin kuin pitää. Seuraapätkät oikeenkin hyviä ja innokkaita. Lopuksi luoksetulo vauhdilla. Tästä on hyvä taas jatkaa.

11.09.2009 - 20:58

Vapaa ilta koitti, kun muu perhe lähti mökille ja me jäätiin koiruuden kanssa kotiin.  Huomenna pitäis mennä näytelmiin...

Eiku reppu selkään ja nokka kohti jälkipeltoa. Pysyin suunnitelmissa ja harjoiteltiin kulmia. Jäljelle tuli pituutta ihan kivasti, ku ekalle suoralle en laittanut kovin paljoo namii (jäljen teko siis nopeampaa ja helpompaa...). Kulmiin sitten joka askeleelle ja kulman jälkeen muutamaan askeleeseen. Eka kulma oikealle ja koira meni tosi huolella, toka kulma vasen ja hyvä, kolmas oikealle, hyvä seki. Loppu suoralla oli vielä siirtymä vasemmalle, ku heinä alko olla yli polven ja sekin meni hyvin. Vauhtia oli taas ihan sopivasti. Hieman väliin tahtoi mennä jäljen sivussa ja kun kiristi liinaa ni palas jäljelle; kehut päälle. Lopussa purkki ja esine. Nopeampi kuin viimeks. Hieno rekku.

Jäljenteon ja ajon välissä käytiin puolen tunnin lenkillä tutkailee uusia maastoja tien toisella puolen. Vielä kävelyt kotiin ja harjailut kotona huomista varten, niin koiruus on ruokansa ansainnut.

10.09.2009 - 09:55

Ajeltiin Kian ja Jemman kanssa Myrskylän pelloille jäljestelemään.

Tein Jemmalle jäljen alkuun taas pätkän suoraa, jossa vielä vähemmän namii kuin viimeks. Alkupätkä oli melkoista apila viidakkoo, jossa jälki näkyi selkeänä polkuna. Koira lähtikin hyvin ja vauhtia oli Jemmamaisesti, muttei kuitenkaan liikaa. Alku suoran jälkeen tuli traktoriura, jossa kasvoi niukasti heinää ja tässä tulikin jäljen ainoa kohta, jossa koira sai oikeasti miettiä mihkä pitäs jatkaa. Koiran verran pyöri hetken ja hokas, että jälki jatkuukin apilapöheikköön ja onneksi namikin oli heti. Tuuli todella paljon takaa, joten tuulesta ei apuja. Sitten alkoikin laineet ja ne sujui hyvin. Loppu suora oli parempaa nurmea ja siinä joutui laskemaan nenääkin alemmas.Loppu purkki ja esine hyvä (aavistuksen hidas). Seuraavaks täytyy ottaa kulmia ja esineitäkin täytys taas lisätä. Loppu syksy täytys pitää treenimotivaatio itsellä kohillaan niin koirakin edistyis huimasti.

Kiitos treeniseuralle ja Kian viihdyttäjille...

 

06.09.2009 - 20:14

Tänään päätin ryhdistäytyä ja tehdä pellolle jäljen lenkkeilyn lomaan. Käveltiin siis pellonlaitaan ja jätin koiran puuhun kiinni niin, että jäi paalien taakse piiloon. Hieno koira oli ihan hiljaa eikä ees jyrsiny narua. Keli oli mitä mahtavin, satoi kaatamalla vettä. Nurmi oli osaksi kasvanut tosi pitkäksi, joten yritin etsiä hieman lyhyemmän kohdan. Siinä sitten seisoikin vettä osassa kohtaa, mutta päätin ettei saa haitata. No eipä haitannutkaan nosti vaan nenää hieman korkeammalle ja kaivoi kuitenkin naminkin. Paalulla muutama nami ja alku jälki hyvin namitettu. Suoran pätkän jälkeen oli laineita ja eka laine täytyi tarkistaa, et meneekö oikeesti tänne vaiko johonkin muualle. Laineissa käännöksissä nameja, muuten vain siellä täällä. Jouduin tekemään kulman vasemmalle, kun jäljestä olis tullu muuten tosi lyhyt. Namitin kulman kokonaan ja ei ongelmaa. Loppu suora olikin melkoisen märkä, mutta ei tosiaan haitannut. Veden jälkeen tarkisti molempiin suuntiin koiran mitan verran (tiiä sit mikä oli) ja jatkoi tarkistuksen jälkeen ilman käskyä hyvin loppuun. Loppu esine- purkki hyvä. 

Käytiin jäljen teon ja ajon välissä metsässä lenkillä ja siellä peurat karauttivat karkuun just meijän edestä. Jemma ei onneks nähny, mut haistoi kyllä ja kirmas jonku tovin ympäri metsää. Meinasinki et mitenköhän käy jäljen, mut ei ongelmaa vaik kieli vyön alla palas mun luo. 

06.09.2009 - 20:04

Elokuu on mennyt ja sekin meni juoksua odotellessa. Tulihan se viimein ja parhaat päivät käsillä. Koira nyt ei treenaamisesta olisi taukoa tarvinnut, mutta ohjaajalla on motivaatio ollut kadoksissa. Ollaan keskitytty metsässä samoiluun, kanttarellien ja mustikoiden keruuseen. Jemma alkaa olla jo aika hyvä noiden kanttarellen bongaamisessa. Saa hyvin sienet muussattua, kun höyryää katsomaan, että mitä se taas siellä pyllistelee. Ei taida tulla seinikoiraa siitä.  Miche on kyllä sitä mieltä, et vois jemma opetella ilmasemaan sieniä, kun sen mielestä ovikellokoira on liian helppo rooli. No senkus opettaa, kaikkea ei voi saada tarjottimella...

Muutamat tottistreenit ollaan tuossa kotipihalla tehty. Kaikki sujuu ihan ok. Tarttis vaan saada aikaseks mennä muuallekii treenaa, niin pääsis ehkä joku päivä sinne BH- kokeeseen. Mutta se onkin jo sit toinen juttu.

29.07.2009 - 09:00

No niin näyttelyt on näytelty ja ihan ok meni. EH tuli ja siinä koiramäärässä (avoin 60 kpl) täytyy olla tyytyväinen. Koira käyttäyty hyvin ja ilmakin oli mitä parhain, ehkä hieman kuuma, mutta Jemmaa se ei näyttänyt paljoa haittaavan.

Johannan muilla kasvateilla meni oikeen hyvin. Onnea vaan kaikille. Nyt sitten ollaan vaan alkuviikko oltu ja lenkkeilty. Jospa joku päivä päästäis pellolle ja alkais arkinen aherrus siellä.

Täytyy nyt yrittää katsella jotain näytelmiä syksyyn, josko sais koiruuden vietyä muuallekin kuin vain Tervikselle.

25.07.2009 - 20:40

Tänään koitti sitten suuri päivä ja meidän kisa ura alkoi. Kolmen viikon teho tokoiluja ollaan harrastettu. Joka päivä ollaan ainaskin hypätty Michen tekemää virallista tokoestettä. Olen jopa jaksanut ottaa mukaan sitä muutamaan vieraaseen paikkaa. Se tuotti tulosta. Sunnuntaina käytiin Mäntsälässä treenaa Ellun, Jannen ja Tiinan kanssa. Jannen paluu käsky paikalla makuussa aiheutti Jemmalle ongelman ja se piti ratkaista niin, et tais olla luoksetulokäsky. Siitähän tuli hieman sanomista ja tänään se sitten palkittiin pysymisellä paikalla, vaikka kaikki muut kolme koiraa häipyi ohjaajiensa luokse. HYVÄ Jemma. Keskiviikkona käytiin Sarin ja Saanan kanssa treenaa Terviksel ja onneks käytiin. Koira oli tänään oma itsensä kentällä.

Siis tähän päivään. Luoksepäästävyys 10. Mikä nyt oli oikeestaan aika helppo kymppi (ainoo mitä en pelänny). Paikalla olo 9, ku jouduin antaa tuplakäskyn lopussa, mutta tätä voi muistella aina kun menee huonosti. Hihnassa seuraaminen 7 ja pistemenetykset mun aiheuttamia höpötyksiä. vapaana seuraaminen 8,5 taas mun höpötyksiä ja tais olla hidas istuminen. Maahanmeno 9 hieman hidas. Luoksetulo 9 vino loppuasento. seisominen 9 tais hiippailla muutaman askeleen. Estehyppy 10 jee. Kokonaisvaikutus 10 ja ei voi olla kuin tyytyväinen.  Tuomarina oli Ilkka Sten ja hän oli oikein mukava ja ystävällinen. Kokonaispisteet 178 ja 1 tulos.

Huomenna olis sitten näytelmät terviksellä, mut se nyt on suoraansanottuna turhakeikka, mut tuleehan kokemusta. Koira tekee juoksua ja turkki sen mukainen...

08.07.2009 - 20:51

Tänään suunnattiin nokka kohti Myrskylää, Pornaisten kautta. Tiputin lapset mummin luo hoitoon, jotta äiteen keskittyminen koiraan riittäisi paremmin.

Alkuun tehtiin jäljet pellolle ja sitten alkoi tokoilu. Huomattavasti paremmin meni vaikka olikin vieras paikka. Seuraamista hieman käskytettynä ja pätkä issekseen. Hyvä. Seisomisessa tapahtunut edistystä, joten tälle vaatimustasolle ok. Maahanmeno tökkii ja eipä siitä sen enempää. Luoksetulo ok, jätettävä vain vähitellen käsimerkkiä lopusta pois. Sivu tökkii, namilla onnistuu, muuten ei. Paikallaolo Gandyn kanssa, hyvä.

Jälki oli n.15-20 cm nurmipellolla, tuuli myötä. Alkuun jälleen paljon namii ja heti herkkumaksaa. Vaihtelevasti ilman namei, ei kauheesti lisää vauhtii ja pysyy jäljellä. Laineita neljä kpl ja namitettu vaihdellen naturalmenua ja maksaa. Laineet aikastarkkaan. Välillä tuuli vie hajun sivuun, mutta koiruli korjaa jäljelle hyvin. Loppusuora taas namitettu vaihtelevasti (Ilman max 7 askelta ja väliin muutama nami ja taas ilman esim 2 jne). Lopussa vielä esine ja purkki. Ilmasu ok. Hieno rekku. Onnistuneet treenilöt oli. Ensi viikolla uudenman kerran. Kiitos taas vinkkilöistä ja hienosta pellosta.

06.07.2009 - 20:56

Palattiin tänään mökiltä, jonne lähdettiin perjantaina. Jemma onnessaan, kun saa vapaana tepastella pitkin saarta ja väliin ottaa painimatsit Arracin kanssa. Mökkeilyyn joutui jostain syystä liittää myös tokoilut ja keskityinkin vain hyppyyn ja seisomiseen. Pariin otteeseen päivässä oli esteen viritykset ja ne olikin kaikkea mahdollista penkistä risuun. Ei pitäis ainakaan olla sidoksissa käsky paikkaan  ja tiettyyn esteeseen, jos vain saisi hokaamaan, että joka hyppy käsky todellakin tarkoittaa pomppaamista. Seisominen sitten näyttää jo hieman vihreää (tai ehkä keltaista)valoa. Eli joskus jää niille sijoilleen heti ja vois melkein luulla, et vois vaiks osata käskyn.

Tänään kävin kauppareissulla katsomassa viime viikoisen pellon tilanteen ja parempi olikin. Joten kun lapset unien maailmassa niin suuntasin pellolle. Tein ensin jäljen, jossa alku suoran jälkeen aaltoja ja loppusuora esineeseen ja purkiin päättyen.

Tokoilut täytyi ottaa odotellessa ja sujuikin edellista peltotokoilua huomattavasti paremmin. Seuraamista pikkupätkiä ja ihan ok olikin. Sit otin edestä istumisesta sivulle tuloa ja kas kummaa ilman käsimerkkii on koira hieman hukassa. No muutaman toiston jälkeen onnistui suht vähällä avulla. Sit väliin otin maahan menon, ku tarkoitus oli ottaa istumaan nousuharjoitus, mutta mutta tais koiruus olla hieman jäykkä ja maahanmeno olikin tosi hidas. Voi kökkö. Tein muutaman yrityksen, mutta ei kandenut jatkaa, ku ei parantanut...

Sit seisominen jep valoa tunnelipäässä. tarttee ny vaan pitää kielikeskellä suuta ja vähitellen vaikeuttaa juttuu. Otin muutaman askeleen eteenpäin ja pysyikin paikallaan ja sai palkan sit vasta. jee

Sit viel luoksetulo. Se on eteenistumiseen ok (hieman väljä), mutta taas se sivulle tulo. Tarttee varmaan keksii jotain, mut aika saattaa loppuu kesken.

Sit lopuks vielä pari lyhyttää seuraamispätkää ja ne hyvin.

Sit jäljenajoon. Paalulla possunmaksaa ja sehän olikin hyvä herkku, ku tartti tarkistaa tarkasti lähtevät askeleet. Jäljellä oli vaihteleva määrä askelia ilman namei ei kuitenkaan ylisetsemää ilman ja 7 jälkeen supermaksaa. Eka aalto hieman hösellystä muttei poistunut jäljeltä toka ja kolmas ja neljäs hyvin ja tarkkaan. loppu suora vielä namitettu vaihtelevin välein ilman namii. Melkolopussa tuli pieni kohellus kohta jossa täytyi jo komentaa ei, kun tahtoi pyörähtää omiaa, jatkoi jäljelle hyvin ja loppuesine hyvä. Pelto oli kasvanut n. 5-10 cm ja tuullu ei yhtään ja muutenkin keli oli suht ok. Lämpöö +14 astetta. 

Kotona viel estettä muutama pomppu. Näköpalkalla (esteen takana purkin kansi+namit) lähtee ekalla käskyllä ja jos namit vain maassa niin ei taho lähtee heti vaan jää kattoo oonko tosissani (aivot selkeesti raksuttaa, et oon kuullu tän käskyn, mut en vaan muista mitä se tarkoittaa). Tokalla käskyllä lähtee. No lisää toistoja niin jospa se siitä. 

02.07.2009 - 21:02

Aamu alkoi Johannan viestillä, että huomenna vika ilm. Terviksen tokoon: soitto ellulle ja treeniryhmä kokoon. Voi apua minäkö tokoilemaan. Minä joka en osaa vasenta ja oikeaa ja koirakin on hieman osaamaton ja ruosteessa.

No eikun jälkipellolle ja jäljen vanhenemista odottaessa tokokehään. Jemma innokas, mutta ei oikeen ymmärtänyt alkuun, että jälkipellolla pitäis tokoilla. Höpsis sanoi se. Alkukohelluksen jälkeen jotain seuraamisen tapaista tehtiin käskytyksen alla ja no joo vaihtelevaa...

Seuraa- maahan hieno, mutta ei nouse ilman apuja. Joten vajaa sekin.

Seisominen töitä teettää, mutta hokas sentään jotain.

Luoksetulo jää hieman kauas ja ilman apuja ei sivulle plääh.

Hyppy viritetyllä esteellä, mikä hyppy???? No vinkkejä tuli.

Paikallamakuu Gandyn kanssa, hyvä. Kävin pari kertaa palkkaa lopussa, ku katsoi minuun, taas se istumaan nousu tökkii.

No töitä riittää ja viime tinkaan kaikki treenaus, mutta yritetään, niin josko jotain saatas tehtyy.

Jälki oli alkuun hyvää ja rauhallista, mutta ekassa kulmassa katos ajatus. Ehkä tuuli ja kuivuus ja tokoilu verotti, päästiin loppuun ja ei kehumista. Jäljellä kolme namitettua kulmaa ja pituutta ei kauheesti. No ens kerralla sit.

Illalla kotipihas pienet tokoilut vielä. Esteen viritys ja Ellun ohjeilla muutama onnistunut ylitys. Nälkä kasvoi syödessä ja täytyi yrittää vaikeempaa ja onnistui. jee kyl se kotona osaa. Ei siis seisomista liitetty, mutta ilman näkyvää namii.

Sit viel parit seiso käskyt ja hei mun koira on edistynyt.

Lopuks seuraamista pikku pätkät ja pallon hakua.

Mihin nyt itteni lykkään, jos ilmoitan.  Voi apua, nyt jo kauhusta kankeena.

 

Kirjoittaja

Koiramaista touhua ja joskus jotain muutakin...

Hofmacher Gemma

 "Jemma"

Synt. 13.9.2006

Kasv. Johanna Sarkkinen

Om. Ira Heimbürger

Harrastukset pihan vahtiminen, ponien jätösten syönti, lasten tarkkailu +hanskojen ja muiden tavaroiden ulkoilutus, ohjaajan lenkkeilytys yms.